Bosman-tapaus - Euroopan unionin oikeuden läpimurto urheilun maailmassa
Bosman-tapaus (C-415/93) oli ensimmäisiä oikeustapauksia, joka ravisutti maailmaa oikeuden ja urheilun välisestä suhteesta. Tuomiossa vahvistettiin pelaajien vapaa liikkuvuus EU:n sääntöjen mukaisesti sekä kiellettiin urheiluliittojen säännöt, joissa pelaaja saisi sopimuksen päätyttyä siirtyä uuteen seuraan vain jos uusi seura maksaa siirtokorvauksen edelliselle seuralle. Tapauksella on merkittävä vaikutus EU:n oikeuden soveltumisesta urheiluun.
Tapauksen taustat
Jean-Marc Bosman, Belgian kansalainen, pelasi Royal Club Liégeois SA:ssa (RCL). Ennen sopimuksen päättymistä seura tarjosi hänelle vuoden jatkosopimusta, jossa palkka alennettiin Belgian jalkapalloliiton (URBSFA) vähimmäistasolle. Bosman ei hyväksynyt tarjousta, ja RCL asetti hänet siirtolistalle. Koska yksikään seura ei tehnyt tarjousta, Bosman neuvotteli itse siirrosta Ranskan Dunkerqueen, kun sopimus RCL:n kanssa oli päättynyt.
RCL ja Dunkerque sopivat vuoden mittaisesta siirrosta ja 1,2 miljoonan frangin siirtokorvauksesta, joka maksettaisiin, kun Ranskan jalkapalloliitto (FFF) saisi URBSFA:lta siirtotodistuksen. Siirtoehdon mukaan todistuksen oli saavuttava ennen kauden ensimmäistä ottelua 2.8.1990. RCL kuitenkin epäili Dunkerquen maksukykyä eikä pyytänyt URBSFA:a lähettämään todistusta, minkä vuoksi sopimus raukesi. Lisäksi RCL asetti Bosmanin karanteeniin, mikä esti häntä pelaamasta koko kauden.
Bosman nosti kanteen RCL:ää vastaan Belgian tuomioistuimessa sekä teki välitoimia koskevan hakemuksen, jossa hän vaati RCL:n ja URBSFA:n velvoittamista maksaamaan saamatta jääneet palkat siihen asti, kun hän löytää uuden työnantajan. Toiseksi hän vaati sellaisen määräyksen antamista, jolla kielletään vastaajia estämästä Bosmanin palkkaamista uuteen seuraan erityisesti siten, että ne vaativat jonkin rahasumman suorittamista tässä yhteydessä. Lisäksi hän vaati ennakkoratkaisukysymyksen esittämistä yhteisöjen tuomioistuimelle.
Ratkaistavat kysymykset
Monien vaiheiden jälkeen Cour d'appel de Liège eli Belgian toisen asteen tuomioistuin esitti ennakkoratkaisukysymyksinä yhteisöjen tuomioistuimelle (nykyään EUT) seuraavat:
1. Kielletäänkö Rooman sopimuksen perusteella seuroja vaatimasta siirtokorvausta pelaajasta, jonka sopimus on päättynyt, kun hän siirtyy toiseen seuraan?
2. Ovatko urheiluliittojen säännöt, jotka rajoittavat muiden EU-jäsenvaltioiden kansalaisten pelaamista, sopusoinnussa yhteisön oikeuden kanssa?
Ratkaisu
Yhteisöjen tuomioistuin antoi ratkaisunsa 15.12.1995. Tuomion mukaan urheiluliittojen säännöt, jotka edellyttivät siirtokorvausta pelaajasta sopimuksen päättymisen jälkeen, rikkoivat työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, joka on turvattu perustamissopimuksessa. Samoin kiellettiin säännöt, jotka rajoittavat jäsenvaltioiden kansalaisten osallistumista kilpailuihin kansalaisuuden perusteella.
Tuomioistuin totesi, että urheiluliittojen säännöt, joiden mukaan ammattijalkapalloilija, joka on jäsenvaltion kansalainen, voi tehdä työsopimuksen toisessa jäsenvaltiossa toimivan seuran kanssa entisen seuransa kanssa tekemänsä sopimuksen voimassaoloajan päätyttyä ainoastaan sillä edellytyksellä, että uusi seura maksaa pelaajan entiselle seuralle siirtokorvauksen tai korvauksen pelaajan harjoittelusta tai kehittymisestä, on ristiriidassa ETY:n (EU) sääntöjen kanssa. Tuomioistuimen mukaan urheilujärjestöjen säännöt ovat siis ristiriidassa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden kanssa.
Lisäksi tuomioistuin totesi, että urheiluliittojen sellaisten määräysten soveltaminen, joiden mukaan jalkapalloseurat saavat käyttää otteluissa, jotka pelataan kyseisten urheiluliittojen järjestämissä kilpailuissa, ainoastaan tiettyä määrää sellaisia ammattipelaajia, jotka ovat muun kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisia, ovat myös ristiriidassa perustamissääntöjen kanssa.
Vaikutukset
Tapauksen takia urheilujärjestöt ovat joutuneet muuttamaan siirtokorvauksia koskevia sääntöjään. Urheiluseurat eivät voi enää vaatia siirtokorvauksia ilman voimassa olevaa pelaajasopimusta olevista jäsenvaltioiden ja tiettyjen kolmansien valtioiden kansalaisista, jotka siirtyvä urheiluseurasta toiseen jäsenvaltioiden välillä.
Siirtokorvausjärjestelmää ei kuitenkaan ole poistettu kokonaisuudessaan. Tuomio koski ainoastaan ammattilaisia, joten amatööripelaajien kohdalla tilannetta täytyisi tarkastella erikseen. Lisäksi tuomio koskee vain niitä ammattilaisia ja puoliammattilaisia, joilla ei ole voimassa olevaa sopimusta. Näin ollen sopimuksenalaisista pelaajista voidaan maksaa edelleen siirtokorvausta.
Bosmanin seurauksena myös ulkomaalaiskiintiöt kiellettiin EU:n kansalaisten osalta. Esimerkiksi Suomen Palloliiton (SPL) kilpailumääräyksissä on edelleen rajoitus, jonka mukaan ottelussa saa olla korkeintaan kolme ulkomaalaispelaajaa, mutta tästä on rajattu pois UEFA:n jäsenmaiden ja EU-sopimusvaltioiden kansalaiset.
Urheilujärjestöistä löytyy myös muita rajoittavia kiintiöitä. Tästä esimerkkinä on home grown-sääntö. Home grown-säännöillä asetetaan urheilujoukkueelle velvollisuus asettaa tietty vähimmäismäärä pelaajia, jotka täyttävät home grown -edellytykset.
Esimerkiksi SPL:n kilpailumääräyksissä todetaan, että ottelupöytäkirjaan merkityistä pelioikeudellisista pelaajista vähintään puolet on oltava SK-pelaajia eli Suomessa kasvatettuja pelaajia. SK-pelaaja on pelaaja, joka on ollut rekisteröityneenä suomalaiseen seuraan yhteensä vähintään kolmen vuoden ajan 12–21-vuotiaana. Näistä vähintään neljän on pelattava ottelussa. Näitä sääntöjä sovelletaan naisissa Kansallisessa Liigassa ja Ykkösessä sekä miesten puolella Veikkausliigassa, Ykkösliigassa, Ykkösessä ja Kakkosessa. Lisäksi näiden joukkueiden Suomen Cupin otteluissa tämä sääntö tulee sovellettavaksi.
Urheiluoikeus.fi on Skyline Legal -lakitoimiston ylläpitämä urheiluoikeuteen erikoistunut palvelu. Saat meiltä nopean ja asiantuntevan avun. Ota yhteyttä info@skylinelegal.fi.
Teksti: Stina Virkkala (LinkedIn)